Tänään eri puolilla maailmaa julkaistut ostopäällikkökyselyjen tulokset kertovat vuoden lähteneen teollisuudessa hyvin käyntiin. PMI-lukemat olivat pääsääntöisesti nousussa, ja kaikissa merkittävimmissä talouksissa ne päätyivät kasvun rajaa osoittavan 50 pisteen paremmalle puolelle. Suomen naapureista Ruotsi ja Saksa kiihdyttivät tämän viivan yläpuolelle, ja Venäjä pysyi siellä. Myös USA:n, Japanin ja Kiinan indeksit osoittivat jonkinasteista kasvua. USA oli yhä vahvimmassa vedossa.
Alle 50 pisteen tuloksia kirjattiin lähinnä euromaista (järjestyksessä Alankomaat = 49, Ranska, Irlanti, Espanja, Kreikka = 41). Sen sijaan Kiinan jarruttelusta kärsineiden Australian ja Brasilian teollisuudet osoittivat nyt kasvun merkkejä.
Lähteet: Markit Economics, Swedbank, ISM, Li&Fung.

Suomen takataantuma uhkaa jäädä vain lässähdykseksi. Talouden ennustelaitokset joutuvat reivaamaan tämän vuoden kasvuennusteita ylöspäin.
VastaaPoista