sunnuntai, 26. helmikuuta 2012

Lepopäivän ratoksi

Talvisunnuntaita sisällä viettävät voivat tehdä sen kuuntelemalla älykästä puhetta setelirahoituksesta, Suomen tiestä EMU:n jäseneksi, jälleen yhdestä kuplasta, pääomasijoittajista, tai lääketeollisuudesta.

YLE:n Politiikkaradiossa kysytään Suomen Pankin osastopäällikkö Suvannolta, aikooko EKP ratkaista euromaiden velkakriisin setelirahoituksella. Suvanto ei pidä tätä mahdollisena. Globaalissa taloudessa säästäjien rosvoaminen ei onnistu samaan tapaan kuin kansallisvaltioissa ennen vanhaan. Nykyajan "säästäjiä", eli suurrahastojen salkunhoitajia ei ole yhtä helppo jymäyttää kuin "texasilaisia kukkahattutätejä". Inflaation ruokkimisesta saattaisi seurata korkojen jyrkkä nousu ja deflaatio. [MP3]

Setelirahoituksesta puhuminen kertoo, että ollaan aika kaukana siitä rahaliitosta, johon Suomi aikanaan liittyi. Politiikkaradion toisessa ohjelmassa ylijohtaja Pekkarinen muistelee EMU-jäsenyyteen valmistautumiseen liittyvää selvitystyötä. [MP3]

Harvardin yliopisto tarjoaa haastattelun, josta voi halutessaan ammentaa aineksia käynnissä olevaan, maamme talouseliittin rappiota koskevaan keskusteluun. Harvardissa on havaittu, että pörssiyritysten ja erilaisten varainhoitolaitosten johtajien hillittömäksi äitynyt palkitseminen ei ole pelkästään harmillista, vaan myös kansakunnan varallisuutta nakertava kupla. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana yritysjohtajia ja salkunhoitajia on alettu palkita rahoitusmarkkinoilla mitattujen tulosten, siis lähinnä sattuman, perusteella. Seuraukset ovat nyt nähtävissä: osakkeenomistajille ajanjakso on ollut kamala, mutta johtajat ja salkunhoitajat ovat rikastuneet satumaisesti. Henkilökohtaisten tragedioiden - moni palkituista on alkanut uskoa ansainneensa sen kaiken - ohella kuplasta on haittaa koko kansantaloudelle, sillä lyhytjänteisyyteen ja yltiöpäiseen riskinottoon kannustavat palkitsemiskäytännöt ovat johtaneet sekä finanssi-, reaali- että henkisen pääoman väärinallokointiin. Avainasemassa kuplan synnyttämisessä ovat sen havainneen professori Desain mukaan olleet eläkerahastot, jotka ylisuuria ja epärealistisia tuottoja tavoitellessaan ovat luoneet tämän kieroutuneen ja haitallisen järjestelmän. [MP3]

NPR:n PlanetMoney-ohjelmassa kysytään tällä kerralla, mitä yksityiset pääomasijoitusyhtiöt oikeasti tekevät. Ohjelmassa asiaa lähestytään presidenttiehdokasehdokas Romneyn perustaman pääomasijoitusyhtiön ostamien yritysten kautta. [MP3]

BBC:n Peter Day tarjoilee tällä viikolla sijoitusasiaa kertomalla lääketeollisuuden tulevaisuuden näkymistä. Pyöreän pöydän ääressä asiasta keskustelee mm. Pfizerin lääkkeiden kehityksestä vastaava johtaja. [MP3]

3 comments:

  1. "YLE:n Politiikkaradiossa kysytään Suomen Pankin osastopäällikkö Suvannolta, aikooko EKP ratkaista euromaiden velkakriisin setelirahoituksella. "

    Suvanto ihan oikeassa. Kriisi ei tällä ratkea, mutta silti painokoneet huutavat punaisena (lue: eurojärjestelmän tase kasvaa), ja Suvannon kaltaiset lausujat yrittävät viran puolesta antaa höyryävälle läjälle suklaakuorrutuksen. Kävi miten kävi, mutta syy ei ainakaan ole keskuspankin!

    Ja teksasin tädeistä en tiedä, mutta ainakin brittitädeillä kukkarollisen ostovoima kuihtuu ihan saarivallan oman monetääriauktoriteetin mukaan sangen kiitettävää vauhtia.

    VastaaPoista
  2. Jahas. Nyt tarvitaan jo "kaikkien palomuurien äiti" (FT).

    VastaaPoista
  3. "Euro-Rettung:
    Griechische Abgeordnete überweisen Privatvermögen ins Ausland" (FAZ)

    VastaaPoista