perjantai, 24. helmikuuta 2012

ECRI: Taantuma tulee

Taantuman viisi kuukautta sitten varmaksi julistaneen ECRI:n nokkamies Achuthan on jälleen astunut julkisuuteen. Hanen kantansa ei ole muuttunut: taantuma on tulossa. "Koinsidentti data" näyttää vielä hyvältä muun muassa ylenmääräisen rahanpainamisen ansiosta. Rahaa ei kuitenkaan käytetä mihinkään kasvua tuottavaan. Bloombergin radiohaastattelua voi katsella täälltä.

7 comments:

  1. ECRI -> roskakori.

    VastaaPoista
  2. Impivaaran Sanomat raportoi, että paikallishallitsijamme diagnosoi äänekkäämpien alkuasukkaiden tyytymättömät purskahdukset osaamisen puutteeksi. Ylimys lienee vähintäänkin oikeassa, että hänet olisi jo koko kylän voimin vihaisella puheloitsulla noiduttu (poliittisen kuvannollisessa mielessä) herkkugrillivartaiksi jos alamaisraukoilla olisi tuo osaamis- ja ymmärryspuoli taloudellis-rahoituksellisessa käärmeöljyopissa paremmalla tolalla. Mutta kun ei ole, niin jäävät sitten naapurin lapsetkin nälkäiseksi.

    VastaaPoista
  3. "No one speaks out against the fraud or injustice, because their livelihoods may depend on it, and they themselves compromised, if not by action, then by omission." (Jesse)

    VastaaPoista
  4. Hra Noland esittää varsin viihdyttävää aikalais-monetäärianalyysiä, jota ei tule sotkea nk. "moderniin monetääriteoriaan".

    VastaaPoista
  5. Hra Grantham jakaa varttikirjeessä sijoitusviisautta kokonaista viidentoista sivun verran (ZH).

    VastaaPoista
  6. Kappas vain. Pimeyden ytimessä plokataan bysanttilaisista papereista ja vaitiolovelvollisuudesta.

    Jatkoksi olisi ahkera alkuasukasaktiivi voinut tietysti laittaa muutaman kauniin saatesanan oikeusvaltion muistolle.

    VastaaPoista
  7. Hra Krasting pohtii, että keskussaatana Habernankensteinilla alkavat painokoneesta kohta laakerit pettämään, kun ei voiteluaineisiin ole enää varaa...

    VastaaPoista