EKP:n uusimman raha- ja lainatiedotteen etusivun taulukko kertoo kaikkien tärkeimpien mittareiden olleen joulukuussa melko jyrkässä laskussa. Rahamäärien kasvu hidastui selvästi, ja samoin kävi yksityisen sektorin lainakannalle. Kuvassa näkyy laajaa rahanmäärää esittävä indeksi, joka oli joulukuussa kolmatta kuukautta laskussa. Entisten rahoitusvakaiden aikojen liitoon verrattuna meno on aikamoista viipotusta.Talouskehitystä aiemmin melko hyvin ennustaneen kotitalouksien lainakannan kasvu hidastui sekin vuositasolla marraskuun 2.1%:sta 1.5%:iin joulukuussa. Kuukausitasolla lainakanta supistui. Kuvassa näkyvä lainakannan reaalikasvu painui syvemmälle viivan alle kuin koskaan.

5 comments:
FT Alphavillen ystävät raportoivat SocGen vastaavasta löydöksestä yrityslainapuolella. Keskusmonetääribroilerit punnertanevat kohta helpotusliukasta kahluuhousut täyteen.
Hra Krasting perkaa Josef-sedän sanomisia. Josef-setä ansaitseekin hieman nuhtelua. Tiedä vaikka joutuisi erikoisvalokuvaajan kynsiin... ;-)
Hra Noland perkaa meille monetääri-eläinrääkkääjiemme historiallisia suoritteita kiitettävällä hartaudella.
Jahas. Pakkovaltakomissaari pelastaa Kreikan (FT).
"Miehittäkää Ruhr!"
Täytyy nyt miettiä, mitä nämä IFOn kanssa ristiriitaiset uutiset tarkoittavat.
Muistettakoon, että SocGen raportoi itse ensin yrityslainoistaan EKPeelle ennen kuin EKP raportoi niistä katsomolle.
Lähetä kommentti