Tämän sunnuntain lounaan sulattelun taustaksi on tarjolla puheohjelmia seuaavista aiheista: Saudi-Arabia, eurokriisi, Kreikan velkajärjestely velkojan näkökulmasta, IMF:n talousennuste, maailmatalouden näkymät ja Venäjän valtionyhtiöiden yksityistämissuunnitelmat.
Aluksi ajankohtaan sopivasti ulkopolitiikkaa. Amerikkalainen Council of Foreign Relations tarjoilee erinomaisen paneelikeskustelun, jonka aiheena on Saudi-Arabian tulevaisuus uudessa Lähi-Idässä. Professori Gause alustaa, uskoen maailman suurimman öljyntuottajamaan hallinnon olevan toistaiseksi vakaa, eli kykenevä pysymään vallassa. Professori Jones opponoi, muistuttaen että yksinvaltaisen hallinnon mennyt vakaus ei ole tae sen tulevasta vakaudesta, kuten "arabikevät" osoitti. Asiantuntevassa keskustelussa käsitellään Saudi-Arabian tulevaisuuden kiperimpiä kysymyksiä, kuten hallinnon riippuvuutta jatkuvasti nousevasta öljyn hinnasta, vallanperimykseen liittyvää epävarmuutta ja väestönkasvua. [ saatavana vain video ]
Kreikan velkajärjestely saattaa neuvotteluosapuolien mukaan käynnistyä minä hetkenä hyvänsä. Näytelmän kreikkalainen osapuoli on saanut paljon julkisuutta, mutta NPR:n PlanetMoney on onnistunut tavoittamaan yhden henkilön pöydän toiseltakin puolelta. Tämä on hedge-rahastoa pyörittävä herra Humes, jonka Kreikan-sijoitusten "parturoinnista" Ateenassa parhaillaan neuvotellaan. Hänen mukaansa neuvottelut ovat olleet vaikeita paitsi kreikkalaisten kanssa, myös velkojien kesken. Osa näistä haluaa rahansa takaisin, osa on valmis kohtalaiseen (saksalaiset pankit) tai suureen (kreikkalaiset pankit) velanleikkuuseen, ja osa (lainavakuutuksista hyötyvät) toivoo Kreikan ajamista vararikkoon. Ei ihme, että homma venyy. [MP3 ]
IMF on tällä viikolla päivittänyt (laskenut) talousennustettaan. Siinä se ennustaa euroalueen painuvan lievään (-0.5%) taantumaan tänä vuonna. BBC:n Business Daily haastattelee IMF:n pääekonomisti Blanchardia euroalueen ja muunkin maailman talounäkymistä. Huonossa tapauksessa, kuten Kreikan vararikossa tai euroerossa, Blanchard povaa euroalueelle 4%:n taantumaa. [MP3]
Muun muassa euroalueen taloudesta keskustellaan myös LSE:n tallenteessa, jossa oppineita näkemyksiään esittävät herrat Severino ja Wolf. [MP3]
Uutena tulokkaana koosteen päättää Voice of Russia, jonka "naapurineljänneksessä" aiheena on Venäjän valtionyhtiöiden yksityistäminen. [MP3]
Tässä erään äärivasemmistolaisen uuskommunistin (?) mietteitä sunnuntaiksi: http://www.debtdeflation.com/blogs/2012/01/28/economics-in-the-age-of-deleveraging/
VastaaPoistaProfessori Keen sanoo, että €tana on ollut melkein oikeassa tai vähän väärässä:
Kokonaiskysyntä = velka+tulot
Velkakuplaa on kasvatettu vuodesta 1965 lähtien, joka sattuu mätsäämään ensimmäiseen rakenteelliseen muutokseen taloudellisissa aikasarjoissa. Useimmat löytävät muutoksen vasta öljykriisin ajoilta.
Keen myös sanoo, etteivät keynesiläisten eivätkä uusklassikoiden pääpirut ymmärrä pankkitoiminnan perusteita.
Ymmärrettävästi koronkiskurit tai heidän verisukulaisensa, joita johtavat ekonomistit ovat olleet, eivät haluakaan ymmärtää pankkitoiminnan perusteita, koska sellaisella ymmärryksellä voisi äkkiä vetää johtopäätöksen, että rahan painamista tyhjästä olisi syytä rajoittaa kansantalouden suojelemiseksi.
Sekä keynesiläinen että uusklassinen talousteoria väittää, ettei velan absoluuttisella määrällä ole väliä kansantaloudelle. Mukava väite koronkiskureille, jotka tienaavat sitä enemmän korkotuloja, mitä enemmän velkaa on ulkona. Luottotappiot maksaa veronmaksaja.
"Deutschland will Sparkommissar für Griechenland durchsetzen" (FTD). Entisaikaan oli säästöporsas, mutta nyt on ihan aito säästökomissaari!
VastaaPoista