Poliitikkojen kummallisia termejä ja lyhenteitä vilisevät kriisipuheet horjuttavat kuulemma jo kansalaisten mielenterveyttä Suomessa (MTV3). Näin vakavaan ongelmaan valtion on tietenkin reagoitava nopeasti, ja sen se on tehnytkin. Ulkoministeriön Eurooppatiedotus on julkaissut "tiiviin, 28-sivuisen" perehdytyspaketin, jossa käydään läpi eurokriisin ymmärtämisen kannalta keskeiset termit, lyhenteet ja tekniikat ERVV:stä vivutukseen. Lisäksi Korkman ja Puttonen analysoivat tilannetta.
€tanan palstan lukijoille terminologia ei varmaankaan ole kriisin suurin huolenaihe, mutta esitteen voi silti printata vaikka urheilusta enemmän kiinnostuneelle työkaverille uutisten seuraamista helpottamaan, tai lapsen mukana tarhaan vietäväksi. Esitteen lopussa on nimittäin myös värikäs Euroopan kartta.
Tietojensa puolesta Ulkoministeriön esite valitettavasti vanheni ennenaikaisesti, kun muut euromaat aina Slovakiaa myöten päättivät laittaa määräenemmistöperiaattella toimivan vakausmekanismin pystyyn jo ensi vuonna. Suomi on luvannut täräyttää oman osuutensa tähän rahastoon könttäsummana 1.44 miljardia heti kun tilinumero selviää, joten seuraavaksi taitaa olla valtiovarainministeriön vuoro tiedottaa kansalle, kuinka siitä selvitään.
Propaganda rules! It only works as long as it doesn't.
VastaaPoistaTässä linkissä on paljon parempi ja rehellisempi selostus ko. asioista:
VastaaPoistahttp://ebolakani.blogspot.com/2011/11/hajota-ja-hallitse.html
''Suomi on luvannut täräyttää oman osuutensa tähän rahastoon könttäsummana 1.44 miljardia heti kun tilinumero selviää, joten seuraavaksi taitaa olla valtiovarainministeriön vuoro tiedottaa kansalle, kuinka siitä selvitään.''
VastaaPoistaKansalainen voi helposti aloittaa henkilökohtaisen ERVV/EVM-vastuuvelkansa lyhentämisen lakkauttamalla Helsingin Sanomien tilauksen, ja jättämällä Yleisradion humppamaksut maksamatta.
Sillä nythän on pakko, ymmärrättehän?
Ja Financial Times tulee joka tapauksessa halvemmaksi kuin Impivaaran Sanomat, jossa päivän eurostofasistinen kommunikea saa jo hyräilemään komentokorsussa kunnon Gleichschaltigung-Waffenbrueder-Schlagereita!
(Ei niikseen etteikö FT ole myös eurostoevankelikaalinen julistuskanava, mutta jos lukijan älykkyyttä edes nyt hieman vähemmän loukattaisiin kuin päätoimittaja Pentikäisen laatulehdessä...)
Olen tiedostavana kansalaisena aloittanut henkilökohtaisen ERVV/EVM-vastuuvelan lyhentämisen jo kaksi vuotta sitten lakkauttamalla Helsingin Sanomien tilauksen ja jättämällä Yleisradion humppamaksut maksamatta. Silti pidän niiden viihdearvoa ihan hyvänä. Varsinkin Ylen Areenasta saa tallenteina käypääkin tavaraa.
VastaaPoistaEnsin Sasi haukkui journalistit tietämättömyydestä ja nyt virkamiehet ovat laatineet tukipaketin tietämättömille journalisteille.
VastaaPoistaPaketin aloittaminen ja lopettaminen kieli poskessa OWS-kuvilla oli söpöä.
Lapsiperheelliset maksavat mielellään Pikku Kakkosesta. Nuorten mielipiteissä siis takki kääntyy niin että paukkuu viikoittaisen elämäntilanteen mukaan.