Baltian maissa on julkaistu vähittäiskaupan myyntitilastot tammikuulta. Näyttää siltä, että talouden romahdusvaihe on kaikissa maissa ohi, sillä vuosimuutokset alkavat olla ainakin nykymittapuun mukaan siedettäviä. Kuukausitasolla mennään jo välillä ylöskin päin.
Virossa tammikuun myynnin volyymi jäi 10% viime vuoden tammikuun tasosta, mutta kasvoi kausikorjatusti 3% joulukuisesta. Latviassa myynti kasvoi joulukuun tasosta 4%, mutta jäi 16% viime vuoden tasosta. Liettuassa vuosimuutos oli -12%. Kuukausimuutosta ei ilmoiteta, mutta koska vuosimuutos oli kuukausi sitten -24%, lienee kehitys ollut Viron ja Latvian tapaan ainakin hillityn suotuisaa Liettuassakin.
Baltian maista kovinta kyytiä saaneen Latvian vähittäiskaupan myynnin kehitys kiintein hinnoin näkyy viereisessä kuvassa. Huipulta pohjalle pudotusta kertyi 40%. Muilla mailla käyrät ovat samanmuotoisia, mutta eivät yhtä jyrkkiä. Virossa alas on tultu n. 20% ja Liettuassa n. 30%.
Reuters raportoi (lähde: LSE) näistä maista pahimmassa jamassa olevan Latvian talousministeriön julkaiseen tänään "hieman aiempaa optimistisemman" ennusteen maan talouskehityksestä. BKT:n odotetaan nyt supistuvan vain 3% tänä vuonna. Ajat ovat kovat, kun 25%:n romahduksen päälle vielä tuleva -3%:n vuosi on hyvä uutinen.
Tervetuloa seuraamaan €tanan sijoitussääblogia!
Tässä blogissa seurataan sijoitussään hitaita muutoksia tilastotiedon perusteella.
tiistaina 2. maaliskuuta 2010
Baltia ponnistaa ylös
Ministeriö sanoo tulevien vuosien kuluvan alhaisen työllisyyden aiheuttamien sosiaalisten ongelmien hoitamisessa. Toivottavasti ei aivan kyynelkaasuhommiksi mene. Palkat laskevat Latviassa yli 10%:n vuosivahdilla, mikä saattaa pitkään jatkuessaan aiheuttaa hermojen kiristymistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 comments:
Lähetä kommentti