perjantai, 12. kesäkuuta 2009

Euroalueen teollisuustuotanto: -22%

Viereisellä "pitkävetorivillä" olisi voittanut paljon rahaa, jos jossakin olisi voinut vaikkapa vuosi sitten lyödä vetoa EU-maiden teollisuustuotannon kasvusta. Tämä Eurostatin tämän päivän tiedotteesta lainattu taulukko esittää huhtikuun tilannetta tässä urheilulajissa. Numeroista ei voi sanoa muuta kuin että eipä olisi uskonut! Maailman säälin kohteena paistattellut USA olisi sijoittunut tällä listalla pistesijoille, kuudenneksi.

EU:n komission viime vuoden huhtikuun ennusteessa euroalueen maiden tämän vuoden talouskasvuksi ennustettiin 1.5%:ia. Ennusteen riskianalyysin mukaan erittäin huonolla tuurilla saattaisi tulla vain 0.5%, tai vastaavasti hyvällä tuurilla 2.5%. Nyt, vuotta myöhemmin, ennuste on -5%. Ennustemyllyä tutkitaan nyt sormi suussa ekonomistiosaston korjauspajalla.

Jos Eurostatin laskema teollisuustuotannon indeksi kuvaa todenmukaisesti aherruksen määrää Vanhan mantereen tehdassaleissa, hiljeneminen on ollut melkoista. Tuotannon volyymi on hiipunut vuoden 1997 tasolle. Ellei syöksy pian oikene, Amerikka ja Kiina - "G2" -jäävät kahdestaan pinnalle etsiskelemään laman pohjaan uponeeen EU:n mustaa laatikkoa.

0 comments:

Lähetä kommentti